Mitä sä pelkäät?

PELKO. ME KAIKKI PELÄTÄÄN JOTAIN.. SIINÄ MISSÄ YKSI PELKÄÄ KASTEMATOJA, TOINEN PELKÄÄ KUOLEMAA JA KOLMAS JOTAIN IHAN MUUTA. PELÄTÄÄN, ETTEI OLLA TARPEEKSI KAUNIITA, MENESTYKSEKKÄITÄ. PELÄTÄÄN, ETTEI OLLA RIITTÄVÄSTI TOISILLE. LOPULTA KAIKKI SE PELKO KUITENKIN KITEYTYY YHTEEN KYSYMYKSEEN; OLENKO RIITTÄVÄSTI ITSELLENI?

Me halutaan olla jatkuvasti enemmän ja janotaan muilta ihmisiltä tulevaa hyväksyntää; on helppo postata instagramiin puolialaston kuva täydellisen pyöreästä pepusta ja saada tuhansia tykkäyksiä, miljoonia seuraajia. MUTTA tuleeko siinä vaiheessa identiteettikriisi kun on vanha ja ruttuinen eikä oo enää täydellistä vartaloa, jonka pohjalle on koko identiteettinsä perustanut? Lopulta aika moni asia meidän tekemisessä ja olemisessa on jäljiteltävissä pelkoon. Pelätään olla se kuka ollaan. Pelätään rakastaa. Ennenkaikkea pelätään rakastaa itseämme. Pelätään myös valtavasti muutosta. On helpompi pitäytyä omissa tuhoisissa, mutta tutuissa normeissa, kuin ottaa askel tuntemattomaan. Useimmat syyllistytäänkin “sitku” -ajatteluun; “sitten kun mä olen saanut laihdutettua sen verran”, “Sitten kun nää työkiireet helpottaa”. Lykätään asioita tulevaisuuteen ja huomiseen. Unohdutaan odottamaan. Unohdutaan odottamaan onnea ja parempaa huomista. Pelätään, että lähdetään yrittämään ja epäonnistutaan. Pelätään, että KYLLÄn sijaan vastaus on EI. Pelätään niin paljon epäonnistumista, että ei uskalleta yrittää, ei uskalleta heittäytyä rakkauteen, elämään. Mutta miten voi epäonnistua jos ei edes yritä?  Mä olen viettänyt elämästäni paljon aikaa peläten asioita. Pienenä pelkäsin pimeää ja humaltuneita ihmisiä. Kun tulin murrosikään, aloin pelätä muiden ihmisten mielipiteitä musta; olenko tarpeeksi kiva, kaunis, rakastettava. Lopulta se kaikki pelko kiteytyi ruokaan. Elämä tuntui hektiseltä ja hallitsemattomalta sekasotkulta, joten mitä oli helppo hallita, kun en voinut hallita muiden mielipiteitä tai omia irrationaalisia tunteitani; ruokaa. Pelko sairastuttaa. Viha ja pelko on kauhean lähellä toisiaan. Nykyään ihmiset vihaa aivan liikaa. Vihataan ja vihataan, eikä ymmärretä, että ainut ihminen, jota viha syö, on se, joka vihaa. Loppujen lopuksi vihakin on vain pelkoa naamiossa. Me vihataan toisia ihmisiä, ärsyynnytään toisten käyttäytymisestä, mulkoillaan äkäisesti kadulla. Mistä se kaikki viha kumpuaa? omasta pahasta olosta. Usein vihataan ennen kaikkea jotain itsessämme. Mä päätin päästää irti pelosta. Mä vaan totaalisesti kyllästyin siihen. Kyllästyin elämään muille, vaikka mun pitäisi elää itselleni. Siksi mä nyt kirjoitan tätä blogia, vaikka joidenkin mielestä tääkin on varmaan hölmö kirjoitus, ruma blogi, ” mikä toikin luulee olevansa”. Mutta mä en enää pelkää, mulla on ääni ja paljon sanottavaa ja tuomitkoon ken tahtoo!


49 katselukertaa